perjantai 4. marraskuuta 2011

Antaumusta ja vaivannäköä.

Syksy jatkuu vain, ihanan lämpimiä öitä ja päiviä meille antaen. Pimeys on iltaisin käsinkosketeltavissa, yhtenä iltana luulin kadottaneeni auton ja vinkan, niin pimeää oli :)
Tunnit Isolan tiloissa on startanneet kevyin mielin ja ihanaa tehdä töitä itselleen ja omilla hevosilla. Hevoset ovat tarjonneet elämyksiä ja oppia, jokaisella selkään istuneelle. Ihanaa on ollut myös, että ihmiset ovat vaivautuneet omien hevostensa kanssa mukaan, mistä lähtikin ajatus päässäni...

"Kulttuuri eroja" Olen miettinyt, että kuinkakohan ravipuolenväki jaksaa monta kertaa viikossakin, pakata hevosen vermeineen autoon ja suunnata kohti hiittipolkuja tai raviratoja? Meilläkin oma isäntä lähtee kolme kertaa viikossa, kuin kutsumuksen saaneena pihasta, kärryt vinkkaan sidottuna.
Antaumusta ja vaivannäköä, mutta tulee aina hymyssäsuin kotia ja kertoo että kyllähän taas kannatti!

Nyt kun tallissamme on ravihevosen alku Vihtori, olen saanut seurata raviharrastamista erittäin läheltä uudestaan ja osallistunut pyydettäessä hiittireissuihin ja ravimatkoihin. Ravimaailman väki ei pidä itsestään selvyytenä, sitä että hevonen pärjää ja kehittyy ilman kovaa työtä..ja se joka luule, että voi mennä starttiin ajamattomalla hevosella, huomaa erehtyneensä pian. Toki luonnonlahjakkuuksiakin löytyy, joita me sitten ihmetellään, että miten ihmeessä tuokin menee, vaikkei sillä mitään ole tehty?! Tehty mitään? On se kuitenkin aisojen välissä ollut ainakin muutaman kerran viikossa, muttei seitsemänä päivänä viikossa. Pidetään täsmällistä päiväkirjaa ja klinikoilla käydään useasti, ihan vain tsekkauksessa, että hevonen on ok ja eläinlääkäri antaa luvan startata. Hierotetaan ja pliistrataan, viimeiset käynnit talliin voivat olla keskiyön aikaan ja silloin mitataan vielä lämpö.
Ihanan neuroottista ja tarkoitan sillä hyvää. Hevonen joutuu äärisuorituksiin starteissa, sen tulee olla kunnossa!

Ruokinta on myös oma lajinsa ravihevosille, olen soittanut ties kuinka monta puhelua ystävälleni ja ravihevosemme toiselle omistajalle, "Kannattaako antaa sitä, kun se saa jo tätä ja jos annan tämän verran, riittääkö se pelkästään, vai ostetaanko lisäksi sitä toista vielä?  Luotan mielelläni ihmiseen, jota arvostan ja tiedän hänelle raviharrastuksen olevan elämän yksi tärkeimmistä kulmakivistä. Minä kun olen sitä sorttia, että nakkaan kouransilmällä vähän kauraa ja perään toisen ohrasäkistä, joskus jos innostun saatan muutaman napikan heittää joukkoon..ihan maun vuoksi :)

Varusteet, joillakin saattaa olla vielä vanhanmallin kärryt ja valjaat, mutta ne on jo harvinaisempi näky. Pikalukkoa ja neonpreniä, aikaa otetaan hienoilla uusilla timereilla , joista näkee myös huippunopeudet ja lenkkien pituudet..hmm.olisikohan sellainen "taimeri" myös ratsuväelle, josta näkisi montako taivusta pitää vielä tehdä ja mikä on spinin huippunopeus :)
Huomaan heitteleväni miehelleni, että "silloin, kun minulla oli ravihevonen", ja sitten mieheni palauttaa minut maan pinnalle, että "Ai!, se suomenhevonen, joka vei sinua kiitolaukkaa raviradalla, melkonen ravuri tosiaan!"
Ystäviä ja elämän kulmakiviä <3
Ajat ovat muuttuneet, totta tosiaan, kuitenkin yksi on pysynyt suht vakiona.
Samalla lailla kuin minäkin "reenasin" omaa laukkuriani miltein 10 vuotta sitten, kirjaa pitäen ja jalkoja letkuttaen, naama kurassa. Ravinkansa suhtautuu samalla kurinalaisuudella ravihevosen reenaukseen/koulutukseen tänä päivänä.

Tieto on lisääntynyt hevosen hyvinvoinnin puolesta ja toisinaan joku uskaltautuu antaa minun pyöritellä narua ravihevosensa "jumppaamiseksi". Minua huvittaa, mutta tiedän, että on maneerit on lujassa ja mietin miten luonnollinenhevosmiestaito saataisiin "rantautettua" kaikkien hevosenomistajien tietoisuuteen.
Enkä voi kieltää, kuinka hienolta tuntuu ravipaikalla taluttaa hevosta, joka tietää minun tilani ja teenkin tietoisesti niin ,että kierrän vielä toisenkin kierroksen katosten ympäri ;)
Jos kuuntelet oikein tarkkaan, voit kuulla kuinka ravimies toteaa, ronskisti ystäväänsä taputtaen,
"HIENO HEVONEN!



Loistava hetki, ennen starttia <3


Muistetaan, että hevonen on vain hevonen päivän päätteeksi, oli laji mikä tahansa.
Ja otetaan vastuu vain omasta, autetaan pyydettäessä ja uskotaan että jokainen voi oppia virheistään ja annetaan uusi mahdollisuus..myös itsellemme.
Jokaisessa virheessä, on kasvunpaikka.



Anna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti