"Otetaan hetkestä kiinni ja nautitaan siitä mitä meillä on nyt" Ykkösen Aamu tv:n sanoma näin sunnuntai aamuksi, ei ollutkaan yhtään hassumpi. Onneksi aukaisin tv:n ja maltoin hetken katsoa tv 1 ohjelmaa, jossa kaksi naista kertoi rohkeasti millaista on menettää läheltä ihminen/ihmisiä. Joskus on hyvä palata sen äärelle, että entä jos elän elämäni viimeistä päivää? On vaikea pitää kiinni arjessa siitä, että muistaisi olla niin hyvä ja läsnä lähimmäisilleen, ettei mitään jäisi "hampaankoloon". Pitäisikö siis jokainen päivä aloittaa ajatuksella, kuinka voin tänään toimia ja olla niin, että voisin vaikka ikiuneen nukkua illalla? Aika vaikeaa..no me ollaan vain ihmisiä, minä muuten käytän tuota lausetta usein.. Armahdus meille "vain ihmisille", tällaisia me ollaan, eikä muuksi muututa, vai? Kyllähän me muututaan ajan saatossa, ei varmasti kukaan ole ihan täysin se sama lettipäinen, pellavapäinen, huoleton, kuin esim. 20-30 vuotta sitten? Miten elämä on jättänyt jälkensä meihin kaikkiin, millaisiksi aikuisiksi olemme kasvaneet ja kasvamme omiin mittoihimme joka päivä. Mikä on se mitta joka määrä, että nyt minä olen minä ja se riittää? Jos voin nukahtaa levollisena illalla, miettimättä asioita joita olisi pitänyt tehdä, jättää tekemättä, olla sanomatta, sanoa..olenko sinut itseni kanssa? Minä näen ,että on hyvä jos asiat "puhuttelevat" ja vaivaavat tiettyyn pisteeseen asti, kunhan voin lopuksi sanoa itselleni, etten mahda kaikille asioille mitään eikä minun edes tarvitse. Minä yritän parhaani mukaan ottaa vastuun omista, vain omista teoistani ja sanoistani. Se että olen vain tällainen pätee tietenkin, mutta aina on varaa pienelle itsekritiikille, kunhan se pysyy realistisissa mittasuhteissa. Aina on parantamisen varaa, ainakin omassa käytöksessä, aivan kaikilla varmasti. On kuitenkin tärkeää, että tietää senkin ettei aina tarvitse hymyillä ja huokua positiivisuutta, jos näin ei ole sillä hetkellä. Joskus on ihan avartavaakin sulkeutua hetkeksi omaan hankaluuteensa ja märehtiä itsessään..mutta vain hetken!
Ajatus, "Jokaisen hetken jonka vietät itseäsi säälien, on hetki pois siitä että voisit olla tyytyväinen siihen mitä sinulla on".
Ollaanko me sitten tyytyväisiä ja onnesta mairiana arjessa joita itse rakennamme ja matkaamme? Voisin itse sanoa,että ehkä joka toinen päivä.. :) Joskus uni ei tule millään, kun mietin hankalia asioita, joskus en jaksaisi hymyillä ja nauraa, kuunnella ja kertoa.
Mitä jos oletkin asiakaspalvelu työssä?? Ei ole sellaista olemassakaan, kuin "joka toinen päivä". Miten siis selviän siitä, jos onkin se huono päivä ja ei huvita, no! ohjelmoin tietenkin itseni uudelleen sinä aamuna ja kiristän poskieni muttereita, jotta hymy voi säilyä koko päivän ilta myöhään asti..niiinkö?
Vai murahtelenko ihmisille ympärilläni ja annan osan jopa kuvitella, että hän on syy minun pahaan oloon? Vai voisinko kertoa vain suoraan, että tänään on huono päivä ja olen ihan itse sen saanut aikaan ja jos olen mietteissäni tai naama nurinpäin, siitä ei tarvitse ottaa henk.koht. Onko vaihtoehtoa olla saapumatta töihin/paikanpäälle kokonaan, sellaista tuskin monelta löytyy.. Kuka sinä olet näistä esimerkeistä?
Elämä on täynnä valintoja, mutta ihan kaikkia asioita me emme voi valita ja monet niistä vain tulevat eteemme. Ikävästäkin asiasta voi ottaa oppinsa, eikä sen aina tarvitse tarkoittaa itsessään rypemistä tai muille murahtelua. Jos voisi ajatella niin, että me kaikki tulemme monta kertaa viikossa sellaisen asian eteen, jossa voidaan valita alanko ruokkimaan pahaa oloani, vai etsinkö jonkun asian itsestäni, ympäriltäni joka saa minut edes jossain määrin unohtamaan oman pienuuden ja voin hymyillä ilman muttereiden kiristämisä. Ympäristötekijät vaikuttavat meidän elämään, millaiseksi meidät koetaan ja kuka olen tänä päivänä. Pellavapää on kokenut kolhunsa, mutta on silti kiinni vielä elämässä, jos on niin itse päättänyt ja saanut sopivasti tukea, rakkautta ja kannustusta matkansa varrella. Aina ei siis tarvitsisi ollakkaan aurinkoinen, on päätettävä miten sellaisista päivistä selviää.
Olen huomannut ihmisten paljon keskustelevan, itseni mukaan lukien siitä kuinka ympäristötekijät vaikuttavat hevosiin. Kuinka ihminen voi vaikuttaa siihen millaiseksi hevonen aikuisena koetaan. Se, että sinulla on huippu suvut varsan takana eivät vielä takaa sitä, että juuri tämä hevosenalku juoksee sinulle esim. omakotitalon verran kolikoita tai on helppo käsitellä. Mitä jos se ei saakkaan tarvitsemiaan eväitä kasvaa hienoksi, huippusuorittajaksi/käyttäytyjäksi? Jos sitä onkin pidetty jossain pienessä tarhassa yksin, ilman painikavereita ja ihmisen tietämättämyydestä ilman hevosen tarvitsemaa ympäristöä, ruokaa, liikuntaa, rutiineja, niistä poikkeamisia, taitoa lukea hevosta yksilönä, eikä perintötekijöiden tuotteena tai verrattna johonkin toiseen hevoseen?. Millainen hevosesta kasvaa jos se ei saa toteuttaa itseään yksilönä lajitovereidensa parissa nuorena, saada kokemuksia toisista hevosista, vanhemmista tai saman ikäisistä. Kokea, että joskus laumassakin on väistettävä ja annettava tilaa toiselle, jotta itse selviää. Oppia nöyryyttä, ottaa vastaan kolhuja ja kehittää hyvä itsetunto. Ottaa elämän kokemuksista oppia ja edelleen mahdollisuus saada olla vain hevonen. Aivan kuten.."Vain ihminen.." Ei siis sen enempää mitä tiedämme lapsien kasvatuksesta, pitäisi päteä varsankin kasvattamiseen. Jos siis haluamme mutkattoman, läksynsä lukevan, reippaan, omatoimisen, sopivasti rohkean, sosiaalisen yksilön, täytynee tietää lajityypillinen käyttäytyminen ja osata lukea oikea kieltä, jottei sotke eri lajin edustajia toisiinsa. Hevonen on hevonen ja ihminen on ihminen, kaikessa mitä se on. Menemällä vaikka isoon kauppakeskukseen istumaan keskeiselle paikalle seuraamaan ihmisiä, voit nähdä monenlaisia/samanlaisia lajityypin edustajia, ihan samassa paikassa, samaan aikaan, samanlaisineen varusteineen, saman kokoisia, kuitenkin ymmärtäen, että jokainen heistä on persoona, yksilö, erinlainen. Jos näet ihmisen, joka kuvastaa pahaa oloa/tuulta, tiedät ettei se välttämättä tarkoita sitä, että juuri tämä ihminen olisi jotenkin läpeensä paha, huono, ilkeä, arvaamaton, kärsimätön, röyhkeä... Voitko kokea saman katsoessasi "huonosti käyttäytyvää"/ sulkeutunutta eläintä esim. isossa näyttelytapahtumssa, raveissa, ratsastuskilpailussa? Ehkä sillä on vain huono päivä, huomenna se jo hymyilee ja avaa oven sinulle. Onhan tietenkin mahdollista, että ympäristötekijöiden vuoksi, se ei ole kykenevä enää vastaanottamaan asioita, tai että ei ole vain työkaluja lukea ympäristöään oikein. Harvemmin kohtaa kuitenkaan eläinten parissa sellaista, johon et pääsisi sisään, aika on suurin tekijä ja taito miten sen ajan käytät.
Ennakkoluulot hämärtävät näkökykymme ja se ulottuu elämän jokaisiin osaalueisiin halusimme tai ei. Minä sanon aina (itselleni niin vakuuttaen samalla), että mahdollisuuksia pitää antaa ja olla miljoonia. "Annan vielä yhden mahdollisuuden", ei päde mielestäni ainakaan eläinten kanssa. Voithan ajatella asian helpoimmin niin, että kuinka monta mahdollisuutta elämä ja ympärilläsi olevat/jääneet ihmiset ovat sinulle antanut ja antaa edelleen. Joku on lähtenyt, eikä palaa ja on vain hyväksyttävä ettet mahtanut asialla silloin mitään ja että olet oppinut, kuitenkaan takaamatta, ettei se toistuisi uudestaan. Osaan voin vaikuttaa, toinen osa kuljettaa meitä suuntaan, johon on tarkoituksin mennä.
Ihan viime päivät omassa elämässäni, ovat olleet helpotusta, arjen painolastia keventäviä, selvitytymistä, hiljaista riemua ja uuden paremman alkua, kuitenkin vastapainona suuria vaikeita päätöksiä, luopumista, oman talouden ja arjen tasapainottelua, uuden elämänvaiheen totaalia opettelua ja ennen kaikkea hyväksymistä, että elämä menee nyt näin. Vähän pitää aina rimpuilla vastaan hyviäkin asioita ja tutkia tuntojaan monelta eri kantilta. On kuitenkin helpottavaa huomata, että kun annat itsellesi mahdollisuuden myös olla omasta elämän kulustasi erimieltä, se vapauttaa ja avaakin ovia vain lisää jos niin haluat :) Minä ainakin avaan kaikki ja välillä oventakaa paljastuu jotain jonka oisi voinut olla näkemättä tai kuulematta. Onnekseni ja hämmästykseksi huomaan, että jotain siitä lettipäisestä tytöstä on jäljellä, koska uskallan luottaa, että seuravaavan oven takana voikin olla elämän aarteista loistavin.
Muista välillä katsoa lähelle, ettet luule sinun tarvitsevan juuri nyt kaikkea sitä mitä on kaukana. Kaikki se kaukana oleva voi kuitenkin olla sinun jonain päivänä, jos et lopeta uskomasta itseesi ja ympärillä olevaan.
Aina vain parempaa uutta vuotta kaikille , Anna :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti