Hei.
Pahoittelen etten ole ehtinyt kirjoitella. On ollut niin paljon kaikkea, voi kumpa tietäisitki!
Elämässä on tapahtunut niin paljon muutoksia, uusia ovia on auennut, joitakin mennyt kiinnikkin.
Olen ollut, kuin pyörteen keskellä, pilvien kannateltavana, aaltojen nakattavana, jalat ankkurin lailla rannassa.
Monesti on tehnyt mieli tarttua toimeen ja jakaa tuntoja ja ajatuksia, en vain ole saanut aikaseksi.
Olen kyllä tarvinnut paljon apuja ja ihmisiä jakamaan olojani viimeisen puolen vuoden aikana, taas tekisi mieli sanoa "Kumpa tietäisit!".
Mielessäni on käynyt pajon upeita aiheita ja mietteitä, joista haluan kirjoittaa sinulle. Nyt kuitenkin tuntuu, että ne ovat jotenkin pliisuja. En pystykkään millään keinoin pukemaan täyteläisiksi sanoiksi, kokemaani aikaa. Ymmärrykseeni tulee ajatus, ettei ne mahdollisesti ole jaettavissa, ne on pitänyt kokea kanssani.
Niin se taitaa hyvä ystäväni olla, niin se on.
Oletko muuten koskaan miettinyt millä kiittää ihmisiä ympärilläsi, kun tuntuu ettei mitkään sanat, raha tai lahjat tunnu olevan sitä mitä tarkoitan?
Tajusin sen ihan vasta, kun älysin mikä minulle on kaikkein arvokkainta elämässä. Mistä en ole valmis luopumaan, asia jolla ei ole hintaa, eikä lahjanarua. Perhe. Se, se on, siinä on kaikki ja siitä jokainen päätös minusta itsestäni pitää lähteä. Arvomaailmassani ei ole mitään tärkeämpää, kuin pitää se koossa ja antaa sille aikaani kun se tarvitsee. Olla sen kanssa, kun se kipuilee ja yrittää karata kauemmas. Perhe, on juhla, sen on satama, Ankkuri ja paperilennokki täynnä unelmia, yhteisiä ja jokaisen omia.
Minun perheeni on kaunis ja korvaamaton kaikessaan. Alan vasta nyt kokemaan kiitollisuutta päivittäin ja tunnen valtavaa rakkautta ja haluan antaa sen näkyä joka hetkessä.
Ruukataanko teillä huutaa? Meillä huudetaan ja kiukutellaan..aikuiset enemmän kuin lapset. Sitten sovitaan ja nauretaan veet silmissä yhdessä, hullutuksillemme. Olemme kehittyneet tässäkin, ennen tappelimme ja sitten mökötimme päiväkausia. Nyt sanotaan suoraan, vaikka vähän ois hankalaakin ja otetaan suoraa palautetta takaisinkin. Huokastaan ja saadaan olla omaa mieltä asioista.
On tärkeää saada puhua "Suut puhtaaksi", Asioiden sanomatta jättäminen tuo painolastia itselle ja koko perheelle.
Hevosiakin ollaan jo yhdessä koulutettu, vaikkakin siinä kohtaa ollaan vielä pikkasen väreilevillä vesillä. Tuntuu monesti, että haluan liikaakin ohjailla ja pitää kädestä kiinni. Täytyisi oppia luottamaan, koska arvostusta on niin paljon puolin ja toisin. Koen, etten olisi tässä, yksin.
Ainiin, meiän perhe on muuten kasvanut hurjasti, en muista olenko maininnut.
Siihen kuuluu nyt paljon ihania ihmisiä, joista haluan pitää huolta. Olen saanut siskoja, tyttäriä, poikia, velihän mulla oli jo ennestään, se Janne, Jannen, puolesta olen tosi onnellinen juuri nyt. Enkä oo sillekkään saanut aikseksi soittaa, kyllä se tietää, toivon. Oonko mää vähän ihmeellinen? On mulla montakin ihmistä joille mun pitäs soittaa ja mua kiinostaa niiden elämä ja ajatukset, aika menee vian jotenkin siivillä..Mahtaa olla laskeutumisen aika. Antaa sitä kallisarvoisinta itsestään niille joitka oikeasti sen ansaitsevat, omalle perheelle, ihmisille joita rakastan ehdoitta.
Eli se mitä olin kertomassa ja taas eksyinkin aiheesta (kuten minulle on tavallista) Minä olen ottanut sydämmeeni ihmisiä ja uskallan kutsua heitä perheekseni. Arvaa mitä toivon eniten? Sitä että saan heidät sydämmessäni aina pitääkkin ja kutsua heitä minun omiksi. En omistaa, vaan olla tarpeen aina jos tarvitsevat. Haluan heidän ymmärtävän, että olen itsessäni avannut suurimman lahjan, en käytettäväksi loppuun, vaan syliksi ja kädeksi johon tarttua aina, kun sellanen on tarpeen. Vastalahjaksi toivon rehellisyyttä sanoa suoraan ja avata käsi, jos näyttää etten pysy tolpillani. Toivon koko sydämmestäni, että me osaisimme antaa oikeanlaisen arvon tälle. Siinä hetkessä, kun käymme läpi omia vaikeita kasvun kohtia, laskisimme kaiken ylimääräisen kannattelun pois ja antaisimme asioiden viilentyä ja kertoisimme totuuden, aina vain totuuden.
Luulen, että sillä tavalla kaikki saisivat mahdollisuuden luoda omaa siinä missä yhteisiäkin voimavaroja.
Perhettä arvokkaampaa asiaa ei maailmassa ole tarjota, antaa, siihen kuulua, sen kanssa kasvaa.
Minun voimavarani olette te, minun perhe. Teille hattuni lentää ilmaan ja teidät otan vastaan aina.
Nyt minun tarvitsee lähteä maallisten asioiden pariin. Esikoisen kanssa reput selkään, valmistelemaan joulutunnelmaa ja meidän Ranchin saunatupaan yöksi. <3
Rakkain terveisin, Anna
(p.s. mukana "muutama" kuva)
(Kirjoitin itselleni ensimmäistä kertaa, se tuntui hyvälle ja vapauttavalle.)
"Taito kulkee ihmiseltä toiselle, jos niin sallit."
