Hymy nousee kasvoilleni, kun mietin tuota, on tapahtunut paljon ihania asioita ympärilläni, minussa.
Hymyn jälkeen tunnen kuinka hengitykseni pinnallistuu ja kyyneliä nousee silmäkulmiin tahdoin..tai en.
Kyynel, hymy, onnellisuus, kaiken tämän kiireen keskellä nautin tästä tunnusta, tunteistani, elän suurella tunnelatauksella joka hetki ja olen iloinen, että voin tuntea näin voimakkaasti, näyttää sen itselleni, ihmisille, eläimille ympärilläni.
Pöydällä vaalenapunaisia ruusuja..olen ostanut ne itselleni ja kun ne kuihtuvat tilalle tulee oransseja, valkoisia, keltaisia..Koti näyttää kauniille, Lassin kanssa ollaan kahdestaan kotona ja nautitaan vapaasta aamusta, jonka taas mahdollisti ystävät ympärilläni, kiitos.
Kiitos. Olen huomannut kiittäväni paljon ja monet tekstit ja lauseet on alkaneet kiitoksella. se kertoo, että minua on autettu työssä, elämässä, oman itseni tasapainoon saattamisessa. Minua on autettu pyyteettömästi, kysymättä, ilosta, antaumuksella, minua ja hevosiani, perhettäni kunnioittaen, ymmärtäen. Olen huomannut myös monta hiljaista, sanomatonta kiitosta, aina ei voi sanoa ääneen, silloin voi sanoa itselleen ja kiittää itseään, että kokee sen tarpeeksi.
"Älä kurota, veny, pysy omalla paikallasi" Tämä neuvo hevosen selässä on yltänyt minun elämääni perhettä, ystäviä, itseäni myöten ja se on parhaimpia neuvoja, mitä olen koskaan saanut. Omalla paikalla, ole totta itsellesi, silloin voit täyttää oman paikkasi, olla itsellesi totta. Omalta paikalta, omalle paikalle, silloin voit auttaa myös toisia. Anna jokaisen löytää oma tasapaino ja kokea tasapainottomuus, ota vastaan sellaisena kuin asiat, ajatukset kehkeytyvät. Anna johdattaa, älä jää johdateltavaksi. Anna itsesi kokea tuntu, katso ylös ja sulje silmäsi, uskalla, luota, ole hetken rohkeampi se kannattaa se antaa..anna elämän, hevosen kantaa..ja jos tipahdat...tipahdat.
Kun annat itsesi hetkeen ja olet läsnä, voit tuntea enemmän, jos pysähdyt siihen ja se hetki voi viedä sinua oikeaan, näyttää, johdattaa. Palaa kuitenkin takaisin omalle paikallesi, sillä siellä sinä olet tasapainossa. Hevonen kertoo meille, jos saatamme sen epätasapainoon, toiset kertovat sen kuuluvammalla äänellä, toiset antavat meidän rikkoa rajoja, kulkea hetken tasapainottomuudessa.
Tasapainottomuus, olen minä, minun rikkinäiset ajatukset, rikkonainen oma kuva, en ole silti rikki.
Eheydyn jokaisesta hetkestä, jossa päästän irti omista tarinoistani, peloista, ajatuksista joissa välitän siitä mitä minusta ajatellaan, miten minun halutaan tekevän. Minä välitän, mutta en suostu jäämään tarinaan, jossa minun tulee varoa, pelätä, olla tasapainoton..Saan apua jos pyydän, jos näytän että tarvitsen. En jää yksin langalle kävelemään, vaan jos katson eteeni, taakseni minusta pidetään huolta.
Se olen vain minä! Minun pelkoni, minun vajaavuuteni vain minä voin jatkaa tarinaa väärään suuntaan ja ottaa liikaa itseeni, jakaa negatiivisuutta eteenpäin. Haluan olla nöyrä sen kaiken edessä, mitä minulle annetaan, joskus joudun putoamaan, että asiat saavat oikeat mittasuhteet, tarinat katkeavat, joidenka tulee katketa. Jäljelle jää vain minä, tuntu ja tarina tapahtuneesta. Älä ruoki pelkojasi, älä anna niille kainalosauvoja, huomaa kun niitä tarjotaan sinulle. Luovu niistä asioista, jotka eivät anna sinun olla omalla paikallasi. Elämä ei ole aina tasapainossa, itse voin kyllä vaikuttaa, mutten muiden puolesta, vain omasta. Minä vastaan omistani, vain omista. Pidän kiinni, vaikken voi kahlita, haluan ymmärtää että ihmiset tulevat elämääni ja toiset jäävät ja toisten on jatkettava matkaa, toisista on päästettävä irti. Opettelen irti päästämistä, vaikka minua jokin pitäisikin otteessaan. Oikeat asiat ja ihmiset tulevat ja menevät aina omalla, oikealla ajallaan.
Tarvitsen apua ja tukea ja annankin, enkö olekkin antanut? Kysyn itseltäni, enkö olekkin.. Olenko? Miksi minussa herää riittämättömyyden tunne. Minähän riitän, koska en voi enempää, enhän saa venyä, kurottaa omalta paikaltani. Voin antaa rehellisesti ja pyyteettömästi sen minkä omalta paikaltani pystyn, eikö niin? Niinhän se on, käyn keskustelua itseni kanssa..hymy nousee taas vakavoitumisen jälkeen kasvoilleni. Jaan rohkeasti tuntujani ja toivon niiden tavoittavan kuulijan, lukijan joka antaa minun pysyä omalla paikallani. Äidin opettamaa, ruusuja pöydällä, kiitos äiti.
Minun elämässäni,
Olen rohkea ja pystyn.
Annan ja otan vastaan kiitoksen.
Nautin ja annan tuntua.
Riitän.
Olimpa kaivannut kirjoittamista ja aikaa siihen..Kun luin tekstini, huomasin, ettei se ollut niin melankolinen, kuin aikaisemmin, kehitystä on siis ilmassa, olin rohkea.
Tervetuloa moikkaamaan uudelle tallille ja viettämään iloisia, ihania, antoisia hetkiä hevosten, ihmisten ja hyvien fiilisten kera <3
Anna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti