keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Minun hevonen.



Sydän sanoi heti KYLLÄ! Sitten piti jäädä odottamaan järjen äänen löytämistä. Järkikin tuli lopulta päähän ja sain tehdä omanlaiseni ratkaisun tässäkin kohtaa. Välillä tulee ajatus laastarihevosesta, sitten totean mielessäni, että oli tai ei! Ei se vähennä sen arvoa taikka merkitystä minulle.
Minun piti pitkään ja harkiten kuitenkin miettiä tarkoitustani ja selkeyttää tunnetilojani tämän varsan hankinnan kohdalla. "Sakke" saa minussa aikaan suuria tuntemuksia, vaikka yhteistä matkaa ei ole vielä kunnolla edes aloitettu. Kuvan kaunis oripoika tarrautui sydämmeeni kuvien välityksellä ja kunhan lumi peittää maan, saan hakea tämän ihanuuden kotiin. Aika näyttää, löysinkö tulevaisuuden periyttäjän ja jos ei arpaonni suosisi siinä, tästä pojasta tulee hurmuri lännenhevonen, MINUN HEVONEN!.
Tuntuu mahtavalle uskaltaa antaa itselleen ja omistautua omalle asialleen täydestä sielustaan ja kutsumuksesta.
Kyllä, minä olen Suomenhevosihminen, mistä sekin tulee, sitä en tiedä. eilen tallinkäytävällä minulta kysyttiin "Millaisesta hevosesta sinä unelmoit lapsena? Suomenhevosestako?"
Vastasin: "En muista haaveilleeni koskaan mistään hevosrodusta, väristä, oriista, tammasta.."
Siinä harjailtiin ja letiteltiin varsoja, kuin ponitytöt konsanaan, meitä oli parhaillaan karsinassa kolme aikuista naista :)
Sitten muistin, olinhan antanut toiveeni ilmoille lapsena, hevosesta josta haaveilin.
"Sen tulee olla kiltti." Ja niin taas minulle aukeni, "Minulla on ollut kilttejä hevosia, vain kilttejä".

Kiltiksi synnytään ja kasvetaan. Oikia määrä lettejä, vaalenapunaisine nauhoineen. Vastapainoksi satulan kantoa ja opettelua, elämän rajojen ja tehtävien ymmärtämistä.

Vanhempi hevosmies muistutti minua eilen taas siitä, että tärkeintä on kertoa hevoselle,
"Ettei kukaan halua tehdä sille mitään pahaa". Siinä minunkin kovuus taas katosi, putosi päältä niin kuin haarniska.


Tässä muutama kuva uudesta ihastuksestani <3







           Alla olevassa kuvassa ikää on vain vasta tunnin verran ja elämä virtaa jo kovaa vauhtia.


<3

Päivän ikäisenä.
Ryhdikäs "Sakke" 10 pv:n ikäisenä. (e. Jekkulan Lotte i. Autere ei. Lorentso ii. Humeeti.)


-Anna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti