Ruorissa.

Kuka astuu ruorin taakse silloinkin, kun mastoissa siintää myrskytuulet?
Jos elämäsi olisi laiva, millaisella merellä sinä juuri nyt seilaisit? Tyynellä, jossa aurinko kimaltaa kultahippuina veden pintaa? Isoilla aalloilla, joissa keinuminen voi joko vapauttaa sinut tai vangita pelkäämään sen voimaa ja mahtia? Tuulessa ja tuiskussa, jossa et näe eteesi, et tiedä missä olet?
Myrskyssä, joka tuntuu voittavan sinut, saavan sinusta otteen?

Kuka laivaa keinuttaa tai paremminkin mikä?
Keitä sinun laivasi miehistöstä löytyy?
Kuka hävisi aaltojen jo tullessa, kuka katosi tuulessa ja tuiskussa, kenet menetit myrskyn silmään?

Kenet sinä tarvitset omaan miehistöösi, kuka on korvaamaton?

Korvaamaton.

Ruorissa oleminen ei ainakaan ole helppoa, sen voin sanoa. Ruorin taakse tulee aina jonoa ihmisistä, jotka haluaisivat kaapata purjeet omiin käsiinsä. Jonoa niistä jotka antaisivat sinun laskea jo purjeesi, vaikka vastahan seilaamaan lähdit. Niitä jotka vievät kompassisi ja kohauttavat olkapäitään sen löydyttyä.

Kuitenkin on varmaa, että vain sinä, minä voimme ruorista luopua ja antaa jonossa olevien asioiden, ihmisten töytäistä meidät pois asemastamme. Asemaa rakentaessa huomaamme, kuinka yhä useampi on tietävinään matkamme kartalla paremmin. Kiertelemme ehkä joutumasta myrskyn silmään, mutta hukkaamme aikaa, miksi emme kulkisi suorempaa tietä? Matkaammeko aallon harjoilla useammin ehkä kuin haluaisimme?

Aallon harjalla, lujaa ja korkeaa. Meren pohjassa, syvällä savessa.

Jos elämämme on mennäkseen niin, etä silloin kuin menee lujaa menee todella! Ja kun aallonharjakko sortuu, sortuu kaikki rakennelmat joita olemme pitäneet vaivihkaan yllä, suhteet, mielipiteet, luovumme kruunusta päälaelta, jonka luulimme meille kuuluvan.
Voisin sanoa, että: Kuninkaaksi pääse sotimalla, muttei merimies tervehdi univormutta epärehellistä kapteeniaan.

Mietin siis asioita omalla matkallani ja tapahtumia jotka ovat vieneet minua tähän päivään.
Haluaisin sanoa, että matka on ollut mutkainen, mutta kuitenkin aikajana näyttää toista. Mutkaiset ovat siis olleet tunteeni ei visioni. Olen ollut tunteiden aalloilla ja paiskautunut kiviseen rantakalliion monesti. Saanut turpaani käden väännön jälkeen. Visiostani en ole koskaan luopunut ja valkoista lippua ei ole tarvinnut heilutella. Sen lipun olen kyllä nähnyt minä ja monesti, toisinaan vailla itsekkyyttä tai petollisuutta toisinaan niiden kanssa.
Tänä päivänä laivaani mahtuu vain aitoudella varustetut matkustajat ja mihistö.
Miehistöni on mitä suuremmoisin, se on todella niin vahva kuin heikoin lenkkinsä ja se heikoinkaan ei ole heikko, on vain herkkyys reagointiin vähemmästä.
En vaihtaisi miehistöstäni ketään tai mitään. En antaisi pois, mutta luopuisin heti tarvittaessa. Antaisin kompassin omaa matkaa varten ja käskisin pysymään tiukasti omassa ruorissa!
Jonain päivänä kenties laivamme kohtaisivat ja hänellä olisikin mukanaan jo oma miehistö, purjeet ja ankkuri jolla pysähtyä.
Emme siis tarvitse ihmisiä ympärillemme ketjut kaulassa, emme haluakkaan oikeasti, luulemme että elämämme on rikkaampi jos saamme pitää kaiken ympärillä olevan samanlaisena ja ne ihmiset rinnallamme. Muutos on vievä ja tuova. Se on rikkaus ja se on häviö. Eteenpäin kulkiessa joku jää satamaan vaikket niin tahtoisikaan, mutta muista että sen tulee olla niin. Mitään ei tapahtu umpimähkään, kaikki tapahtuu sinun ja minun omista teoista, sanoista, valinnoista.

Kun laskee irti, saa enemmän, saa kaiken.
Kaikesta, ei kuitenkaan ehkä pysty luopumaan ja silloin on vain hyväksyttävä se mitä on ja tulee eteen. Egohan se kyllä muistuttaa, jos liian kanssa yrität matkata henkisen kasvusi aallon harjalla, mutta sekin tulee vain hyväksyä. Ego on merimies matkallasi, josta tuskin pääset eroon, mutta hiljentää sen voi. Toisinaan sitä saattaa oikein tähyillä taivaanrantaa kaukoputkin, etsien omaa egoaan, siitä olisi niin helppo ottaa kiinni ja takertua. Tosinaan ankkuroimme itsemme asioihin pitkäksikin aikaa, odottaessamme tuulta, jotka laskee irti, antaa vauhtia. Se tuuli olet todellinen sinä. Sinä, ainoastaan voit muuttaa suuntaa ja hidastaa, lujentaa vauhtia. Sinä, irrotat otteen tai tartut tiukemmin. Nostat leukaa ja käden otsallesi joko varjoastaen auringon säteitä tai tervehtimällä omaa kapteeniasi.

Eikä tarvitse pelätä, että joku toinen ihminen olisi sinua parempi, pah! Kaikilla meillä on prikulleen samat esteet ja kuoppaset mäet, eri muodoissaan vain jokaisella. Ja muista, että se jolle annetaan, luopuu myös itse.


-AP

Elämä on tarua ihmeellisempää.

Minun Ankkurini.

Minun miehistöä!

Minä ankkurina, Leenun ja Sohvin yhteisen taipaleen alussa.

Kun aallot keinuttaa, pitää hakea kompassin suuntaa tarkemmin.

Satama löytyy aina, kun määränpää on hukkua.

Purjeet, ne laskee, ne nousee.

Ruorissa, minä.