Minun hevonen.

Nuori tyttö pysähtyi tallin käytävällä viereeni ja jäi seuraamaan minua ja hevostani. "Se on kaunis" tyttö sanoi, "Onko se nuori?"  "Kaunis ja nuori, mutta vähän omanlaisensa" kerroin tytölle. "Onko se sitten ilkeä?" tyttö kysyi välittömästi minulta silmiin katsoen, vastausta odotellen. "Ei missään nimessä ilkeä, vain vähän hukassa ollut". "Siitä ei varmasti koskaa tule sitten kivaa/hyvää hevosta, minä en ainakaan haluaisi tuollaista!" Tyttö sanoi napakasti ja sanat olivat selvästikkin jonkun muun ja hän mahdollisesti toisti jotain kuulemaansa. Lopetin varustamisen ja tulin tytön vierelle samalla hevostani päästä silittäen, "Ei. Tästä hevosesta tulee niin hyvä, kuin minä haluan, se tarvitsee vain uuden mahdollisuuden ja sen minä toden totta olen sille velkaa. Ajattele, että mahdollisuuksia on miljoonia, mutta jos ajattelet noin heti, et pääse ikinä oppimaan ja ymmärtämään pintaa syvemmälle. Ja tiedätkö miksi se onnistuu..koska se on hevonen, vain hevonen. Ja vaikka sanon "vain" se ei tee siitä vähäpätöisempää, kuin minä tai sinä, vaan se antaa sille jo mahdollisuuden selvitä ja löytää paikkansa, jos minä tai sinä annetaan sille mahdollisuus kertoa kuka tai mikä se oikeastaan onkaan"
Tyttö jäi hiljaa viereeni seuraamaan vielä ja ajattelin olinkohan sanonut liian kärkkäällä äänenpainolla asiani. Kauhea määrä ajatuksia tulvi mieleeni ja saatoin vain kuvitella, kuinka moni ajattelee noin. Kuinka moni ei ole valmis antamaan mahdollisuutta?
Hevonen sietää paljon väärää ja tietämättömyyttä, enemmän kuin ihminen. Se antaa anteeksi ja päästä yhä uudestaan selkään, antaa harjata, vaikka joka kerta sattuisi. Juoksee lujempaa ja kestää kivun hiljaa, pää alhaalla seisoen. Syö, mitä sille annetaan ja sen verran, kuin kauhassa on. Joskus se kertoo, että se on  kipeä ja tietämättömyydestä voimme rankaista turhaan, syyttä. " Mitä se oikein temppuilee?" Temppuileeko se? Vai yrittääkö se kertoa jotain?

Laitoin hevoseni valmiiksi ja tyttöä ei enää näkynyt..Kun lähdin kävelemään kohti maneesia, tytön ääni takanani " Mihin sinä menet? Menetkö ratsastamaan?" Vastasin, "En tiedä vielä mitä teen, mutta eiköhän se selviä kohta, kun kuuntelen hevostani ja jos se haluaa laskea minut selkäänsä, saatan ratsastaakkin" Tyttö katsoi minua silmiin ja kysyi "Voinko tulla katsomaan, koska minäkin haluan oppia kouluttamaan ja käsittelemään hevosia, niin kuin sinä"

Aidan raosta katsoi pieni tyttö ja koin painetta tilanteesta, jossa olin suurena esimerkkinä.  Hetken päästä, kuitenkin tyttö huusi meille " Ihana, se on ihana, kuinka se on noin kiltti? Sen täytyy olla tosi viisas hevonen, kun siitä on tullut noin mahtava!" Adjektiivien runsaus, täynnä positiivisuutta ja näkökanta hevoseen oli muuttunut vain 30 minuutissa. Lopuksi kuulin tytön suusta vielä, että "olisipa minullakin tuollainen hevonen".
Siihen hetkeen oli helppo jäädä..Se on minun hevonen ja katsoin hevostani suurella kunnioituksella ja rakkaudella.."niin se on, se on hieno hevonen, varmasti yksi hienoimmista".

Mahdollisuuksia on juuri nin paljon, kuin annamme ja ei pitäisi ikinä ajatella huomisen olevan kuin tämän päivä, seuraavan viikon olevan, kuin viikkoja myöhemmin. Oppia ja oivallusta tapahtuu yleensä eniten silloin, kun emme huomaa tekevämme juuri mitään ja juuri kun luulit, ettei tästä ole tietä eteen se ilmestyykin sinulle, jos maltat antaa aikaa sen näkyä, tuntua, tulla.

Tuo pieni tyttö oli oiva esimerkki siitä, kuinka voimme itse vaikuttaa ja olla esimerkkinä. Luoda parempaa tulevaisuutta eläimille. Ajattele jos tuo tyttö jakaa edes yhdelle ystävälleen minun kertomani, mihin se voi viedä?
Huomaa hetket joissa voit vaikuttaa pienellä teolla, sanoilla. Milloin olet esimerkkinä toiselle ja milloin tarvitset johdatusta oikeaan itse.

Hevosen luokse kun menee ja hetken on sille läsnä, se johdattaa vasmasti oikeaan suuntaan sinut. Aikaa on annettava niin paljon kuin tarvitsee ja ei tule olla itselleen, ei myöskään hevoselleen turhan kova, ankara, malttamaton. Opeta ensin, pyydä sitten, käskeä ehdit myöhemmin.
Muista pyytäessäsi, että kaikki kiteytyy yhteen askeleeseen, jos se on tuntuu oikealle, laske paine pois ja anna itsellesi ja hevosellesi aikaa oivaltaa ja tuntea oikea tie. On tärkeää koota asiat paloista ja summata ne sitten yhteen, kun siltä tuntuu. Rajojaankin tulee kokeilla, hevonenkin kokeilee, anna sen olla vapauttavaa, äläkä tuomitse liikaa ajaen itseäsi kauemmaksi hevosesta. Voit näyttää suuntaa, mutta muista että ihan kuin sinunkin, hevosen tulee myös löytää tiensä itse.

Nousin tämän hevosen selkään eilen illalla ja maneesi oli hiljainen. Se kokeile ensin ja kysyi tietäkin, minä kerroin ja laskin ohjat yhteen käteen ja annoin hevosen kuljettaa minua. Hetki jossa me menimme yhdessä, ensimmäinen aito, hiljainen, luottamusta täynnä. Tämän tunteen saatoin tallentaa itselleni, koska annoin sille aikaa ja huomasin, olin läsnä hevoselleni ja se vastasi.
Pysähdyin, "Hieno hevonen" . Nyt olin päässyt lähelle ja päästänyt, en malttanut olla pysähtymättä kävellessäni talliin ja vielä silittäen hevostani kehujen kera. Hevonen oli yllättynyt tästä, mutta niin olin minäkin!


"There is just a good days and the better ones"

-Rick LeMay-

Maaliskuu 2011, hieno hevonen, hieno hetki.

Mukavia ja antoisia hevostelu hetkiä! :)


anna