Hei, mää oon Minttu!

Elokuvahetkiä omasta elämästä.

Lapsena ei ollut koskaan kiire, silti juostiin aina paikasta toiseen.

Mikä tai paremminkin kuka, ketkä tätä maailmaa juoksuttaa? 

Nopeutta on verrattu paholaiseen jo 1800-luvulla, tänään nopeus on valtaa. "Aika on rahaa"- käsite on saanut ihan uskomattoman suuret bootsit jalkaan.

Täällä kiireessä me sitten koitamme ehtiä rakentaa tulevaisuutta, uraa, perhettä, pitää kotia, jakaa aikaa harrastuksiin ja ystävien tapaamiseen. Hevosia pitää pystyä kouluttamaan muutamassa kuukaudessa ja pommin varmoja kuljettimia pitää pystyä säätämään ilman omaa oppimista tai ymmärrystä koko eläimestä. Tässä ajassa jossa ihminen haluaa kaiken, luopumatta mistään on sairas. Eikä varteenotettavaa tyyppiä tarvitse etsiä edes itseään kauempaa, minäkin haluan tuon kaiken ja minäkin koitan pysyä noiden vaatimuksien perässä. 

Kiireys ei liity kaikkeen, mutta nopeudella on etunsa, vai onko se vain illuusio?
Jos hevonen "valmistuu" muutamassa kuukaudessa, onko se sitten valmis? Jos, niin mihin?
Olen mennyt tähän "lankaan" kerta toisensa jälkeen ja aina saanut todeta lopulta, ettei se ole mahdollista, ei itse maailman mestareiltakaan. Siitä päästäänkin helposti seuraavaan minua askarruttavaan asiaan:

Kuka tekee maailmanmestarista, koko maailman parhaan? Kuka valmistelee maailman mestarin saamaan kullan kaulaansa? Onko maailmanmestari, mestari kaikessa? Yksinkö se maailmanmestari kaikki hevoset kouluttaa?

Olisiko kuitenkin niin, että jokaisen hevosenkin takana, on aika iso määrä ihmisiä, toisia hevosia tavalla tai toisella.
Kasvattaja, omistaja, kouluttaja, treenari, valmentaja, kengittäjä, hoitaja, eläinlääkäri, hieroja...sitten on tämä mestari, ai niin ja unohdin juuri sen tyypin joka kiipeää rohkeana ensimmäisenä varsan selkään, luottaen siihen, että se on siihen valmis, toki se voi olla yksi noistakin.

Kiireellä ei tule kuin... Jokainen tietää tuon lauseen lopun. Miksi kuitenkin ihmiset ovat valmiita hautaamaan etiikat ja oman sydämensä tiedon? Hevonen tulee tehdä 1-2kk, koska enempää ei olla suuniteltu maksaa ja jos se ei onnistu, aina löytyy paikka missä se "luvataan". Itselle hevosen tekeminen on jotain ihan muuta, kuin valmistella hevosta asiakkaalle. Asiakkaalle pitää kouluttaan hevosta, kuin lapselle kiinittäisi apurattaita, nekään ei silti ole tae millekkään.

Minulta on monesti pyydetty samanlaista hevosta, kuin meidän Vilikku. "Tee tästä samanlainen!"
Fakta on kuitenkin se, että Vilikkua on koulutettu 15-vuotta, joista minä olen ollut hevosen matkalla n. 10. Jokainen ymmärtää, etten voi kuljettaa hevosta läpi elämän sivun muutamassa hetkessä tai saada ihmistä ymmärtämään kaikkea sitä mitä 10-vuotta on meille yhdessä antanut.

Maailmassa jossa koulutetaan, törmätään usein ihmiseen, joka on sitä mietä, että aikailu on aiheetonta.
Aina on se tyyppi joka letkasee "Miksi sulla vieläki on noi rattaat!?" Paineessa ihminen yleensä unohtaa kertoa, että ne on siinä häntä itseään varten, ei niinkään hevosta.
Ne otetaan pois, tiputaan selästä ja Voilà! Tarina on valmis jaettavaksi ja muutama ihminen haukuttavaksi ja ainakin yksi nostettavaksi.

Seuraavalla kerralla, älä pyydä ketään ponnistelemaan mahdottoman edessä, anna armoa sille joka työn ottaa vastaan ja sen sydämestään sinulle tekee..Minäkin yritän muistaa tämän, en enää ota mahdottomia vaatimuksia ja aikatauluja mukaani kouluttajana.

"Annetaan itsemme lähteä matkalle, hevosen kanssa", niin kuin Katja on aina sanonut.

Tästä hetkestä olen ylpeä.

Aleksi antoi tämän hetken pojalleni ja sitä kautta meille kaikille <3

 

Sinä olet ääretön mahdollisuus!

Hinta.


Nälkä menestykselle ja itsensä läpi lyömiselle on niin kova, että moni voi jäädä "rannalle ruikuttaan". Onko "ruikuttajat" nyt sitten ne asiat, hetket, ihmissuhteet, joita olisi pitänyt jäädä odottamaan, pitämään kiinni, roikuttamaan matkassa? Huomaan kyllä, että olen halunnut katsoa, kuka pitää kiinni viimeisenä, pisimpään. Kuka tai mistä asioista irrottaa otteensa ensimmäisenä ja ketkä ja mitkä ovat lahkeessa kiinni vieläkin, toisten seisoessa vierelläni huomaamattoman yhtämittaisena.

Nämä, jotka siinä meidän vierellämme ovat, kuin tammet, näkevät meidät sellaisina kuin olemme. He eivät vaikutu siitä mikä on päällämme ja meihin laitettu. He ovat ja tulevat elämääsi juuri siksi, että he ovat nähneet sinussa sen kauneuden, jota itsessään aidosti vaalivat ja rakastavat.

Siksi sen täytyy tuntua sille, kuin kotiin olisi tullut. Sinut on otettu laumaan, ilman sanoja, ilman testausta, ilman koeaikaa. Olen alkanut kuulla sitä ympärilläni ja huomannut, että minäkin olen löytänyt kodin ihmisistä, jotka ovat alkaneet tulla elämääni. Siitä minä tiedän, etten ole hukassa.

Hiljaa, mutta ihan vierellä.

Koti.

Sinä joka minun tulee nyt nähdä.

Korkoja..
Inspiroidun herkästi. Saan ideoita laulujen sanoista, näkemistäni hetkistä, ihmisistä ympärilläni, lehtien artikkeleista.
Minulla on myös taito ideoida niin paljon asioita, etten aina tunnu kerkiävän niihin itsekkään ja itse tärkeimmät jäävät helposti silloin sivuun tarkoittamatta..rakkaimmat ensin, anteeksi.
"Mustalaislapsi" sanoi äiti minusta lapsena, kun
olin aina milloin missäkin.
Liekkö se sitten opittua, kuin hevonen joka on juosten ajettu tallista ja takaisin.

Hevosen matka, voi olla joskus ihmisen.

Kipeä kohtani, minun matkani.

En ole juoksemassa aikaa kiinni, tai yrittämässä ehtiä ennen muita.
Haluan olla monessa mukana, kuitenkin vain minulle tärkeissä jutuissa, aina en ole siinä pystynyt pitäytymään.
Olen myynyt asiaani vuosi tolkulla ja nyt vasta alkanut havahtumaan, ettei se kasvata, sen vain kuluttaa minua, minun henkeäni.
Ei tätä mitä olen saanut ja oppinut voi myydä, sen voi vain jakaa sille joka sen kuulee.

Olen saanut ymmärtää, että jos ihminen ei tunne kuuluvansa johonkin "laumaan" se lakkaa olemasta. Jokaisen tulisi saada myös kuulla usemman kerran elämässään "Tervetuloa kotiin.
Jokaisella tulisi olla ainakin yksi paikka maailmassa, jossa tuntee olevansa kotona.

Me käytämme paljon hylkäämis-tekniikkaa sekä ihmisten, että eläinten kanssa. Meitä jopa koulutetaan siihen, että hylkääminen on tehokas tapa esim. koirien kanssa. "Älä huomio, älä katso, ole niin kuin sitä ei olisikaan" Näillä neuvoilla me myös kohtaamme monet ihmiset ja asiat, jotka tuntuvat hankalilta, jotka pitäisi kohdata.
Laumasta hylkääminen on tehokasta, siitä muistuttaminen toimii myös.
Onko sinua koskaan kiristetty hylkäämisellä?

Jokainen joka on ansainnut paikkansa yhtenä tärkeänä osana yhteisöä, tietää kuinka tärkeää on pitää kiinni paikastaan, tai se otetaan pois, annetaan seuraavalle.

Meitä muistutetaan jatkuvasti, että sinä et suinkaan ole ainoa, että sinun paikkallesi on kyllä tulijoita..
Se on ehdottomasti yksi toimivimmista markkina-kikoistakin, kautta aikojen.

Kukat kuvastavat perhettäni. Pyörivä pyörä, maailmaa jona sen koen.

Taivaanrannan maalari, että bisnes-nainen samassa ruumissa, eikös se ole jokaisen yrittäjän kuvaus?
Se osa minussa joka maalaa taivasta, toivoo että piiloutumalla viltin alle appelsiini kädessä, hommat pyörittävät itse itseään vaivattomasti päivästä toiseen.

Bisnes-nainen minussa on veren perintöä, tässähän ollaan yrittäjä ties kuinka monessa polvessa!
Onkin oivallista, että olen naimisissa työnarkomaanin miehen kanssa, yrittäjä hänkin. Toisaalta, jollei nämä verenperintönä saadut pyörät kulkisi, ei tällainen elämä olisi kait mahdollista ja rakastan molempia puolia itsessäni, tiedän että tarvitsen vain tasapainon.

Tasapaino.

Tässä me hengaillaan tasapainottomuuden ja sen vakauttamisen keskellä ja hyvin keinuu!

Täti on ohjannut minua eheyden tiellä ja nähnyt myös tieni jota kuljen.

Tasapaino, on suora yhteys terveytyeen ja henkisen hyvinvoinnin maallistumaan.
Ei siis kumma, jos siellä täällä rakoilee. Työt on hoidettava kunnialla, kiitos meidän tyttöjen ja poikien näin onkin, olen saanut ajan tasapainoiluun ja itseni etsimiseen.
Olen välillä niin väsynyt, etten edes tajua sitä ennen kuin sairastun fyysisesti tai jäsähdä sänkyyn, josta en halua nousta. Se on monelle vaikea asia nähdä, sillä minähän olen koko ajan "menossa!"

Minun kotona, ei koskaan pidetty aikaa mitenkään kahlitsevana, vaikkei äiti ole eläissään myöhästynyt mistään. Nukkumaan meno ajatkin olivat vaan viite ja kotiin tuloaikoja ei tainnut meillä edes olla.
Minä olen koko lapsuuteni huolehtinut itse heräämisistäni, kouluun lähtemisistä ja olen minä aika monta kertaa koulun ohi ajanutkin. Äiti oli aika ihmeellinen, nyt kun ajattelen..ajoin monet aamut serkkuni luo hoitamaan kissoja, kyllähän se äiti sen tiesi, antoi mennä kuitenkin. Kiitos äiti!

Muistan senkin, kuinka isän käsipuolessa mentiin rauhassa, ilman minkäänlaista kiirettä ensimmäiseen koulupäivään Madekosken Ala-asteelle.20 minuuttia myöhässä, menin luokkaan "Mää oon Minttu!" ja pyyhin kyyneleeni. Lauma otti minut vastaan, mutta piti huolen että saisin tehdä töitä siihen kuulumisen eteen.
Olin Minttu kolmanteen luokkaan asti, kun tulin takaisin perheeni muutto retkiltä, esittelin itseni Annana ja sanoin, ettei Minttua enää ole. Muutto retket kuvastavat hyvin sitä, ettei talot ole kotiani koskaan tehneet, vaan ihmiset niissä. Minulla on ollut aina monta perhettä ja olen kyllä tuntenut kuuluvani niihin jokaiseen.
Olen muuttanut elämässäni ennen aikuis-ikää liki 20 kertaa, lapsena samastuinkin Nilssiin joka lensi paikasta toiseen hanhien laumassa, mulla oli kissoja.

Hetkessä kiinni tiukasti!

Eläimet aistivat missä ja kenen luona on hyvä.

Olen tehnty suuren oivalluksen nyt.
Tasapaino näyttäytyy minulle aina välillä, hetkissä joissa yhtäkkiä hiljaisuus ei ole vaivalloista, eikä kukaan vahdi kelloa.
Ymmärrät sellaisessa hetkessä, että siihen sinun tulisi jäädä kuuntelemaan sanoja joita ei kuulu, koska olet laskenut kaiken turhan pois pääsi sisältä, mikään tai kukaan ei vaikuta sinuun juuri nyt. Sellaisessa ajattoman ajan matkassa olet turvassa.
Se on sellainen ihmeellisen, taivaallisen, tylsän ja pysähtyneen tuntuinen pysäkki, jossa joskus pääsen käymään, kun olen aikani ja seurani tarkoin valinnut tai ne minut.

Kouluttaessa, olen minä.

Eläin kohtaa aina laumansa jäsenen kiinostuneena ja aistit auki.

Jos laskemme irti siitä mikä oli, pääsemme sinne mihin kuulumme.

Tasapainottomuudessa olen syrjässä asioilta joita haluan tehdä ja joissa tietäisin olevani vedessä oleva kala.
Käytän viikossa tunteja pohtien, kuinka muuttuisin ja muuttaisin sitä pelokasta kohtaa minussa ja ottaisin askeleita ilman seinän tukea, antaisin jalkojeni vahvistua ja ryhtini nousta.
Tänäkin iltana, kun kävelin tallin polkua kotiin, huomasin ajattelevani, "Nyt ois Anna sun aika". Tässä kohtaa olen totally lost!
Olisi mahtava kirjoittaa tähän perään, kuinka olen ratkaissut kaiken ja asiaa ei tarvitsisi enää kärrytellä puolelta-toiseen.




Ikävä ja kipu.

Miksi en antaisi koko potentiaaliani hetkeen.

Yrittääkö jokin minussa täyttää niitä hetkiä, joissa olisi tilaisuus ottaa oma elämä kokonaan omaan hallintaan? Pysähtyessäni  nyt huomaan ikävöiväni vanhaa kotiani, niin minulla on minun hirsisiä seiniä ikävä, jotka olisin alunperin halunnut kaikki tapetoida. Ihminen on vähintäänkin erikoinen!
 

Minua hallitsee monen asian ja ihmisen ikävä, olen kiinni asioissa ja tilanteissa, jotka tiedän osan mielikuvitukseni minulle kirjoittaneen. Olen kiinni oletuksissani, omissa harhakuvissa ja ajatelmissa, kiinni myös vihassa. Vihassa kiinni oleminen, pitää ihmisen erillään omasta vapaudestaan, enkä sittenkään ole vielä valmis löysäämään loppuja pois.






Hetkeen jääminen tarkoittaisi siis minulle sitä, etten olisi vaikutteille enää altis, minulla olisi minä jota seuraan ja kuuntelen. Voisin aina vain tarkastella omaa itseäni ja laskea vain irti, kuulostaa upealle ja keveälle.

Luodaan tilanne jossa saa pysähtyä.

Annetaan rohkeutta yrittää itse.

Ympäröidään itsemme, meille tärkeillä elementeillä.

Eläimelle me sallimme asioita, joita itseltämme eväämme.

Huomataan, milloin tapahtuu jotain todella suurta.

         Olen kipeä ja itse kipuni aiheuttanut. 

Olen ajatusteni heijastus ja tekojeni seuraus. 

Olen suora yhteys minuun. 

Minulla on viisautta muille, mutten itselleni ole sitä valmis suomaan. 

Minä olen minä, tässä näin tuulisina vuosina, päivinä, hetkinä. 

Olen nahkaani myöten arka ja silti täynnä uskallusta uskoa että tulen minuksi.

Yksi saavutus, ilman suorituksen tarvetta.

Yksi suoritus ja saavutus, ilman tarvetta olla muuta kuin on.

"Kuin pilvet ovat ajatukseni, jotka kulkevat taivasta pitkin, niin kulkee kipukin."





-M. Porola ;)