perjantai 25. marraskuuta 2011

Kiitos.

Viikko on ollut erittäin antoisa ja kiitän siitä tuntilaisia. Ollut hienoa seurata, kuinka ihmiset löytävät itsensä hevosen selässä ja saada kuulla se heiltä myös. Mahtavia onnistumisia ja oivalluksia, hevosten ja oppilaiden välistä yhteistyötä. Hevoset ovat nauttineet ahkeroinnistamme ja minä hyvän tuulisista hevosista!
Tällä viikolla oppilaat ovat saneet opetella ratsastamaan hevosia terveelliseen muotoon ja saada takapuolen alle tuntumaa, kun hevonen on todella ALLA! Mahtavia pysähdyksiä ja Vilikkukin saanut esitellä taitojaan ihan urakalla <3 Onni on hurmannut muutaman naisen ihan toenteolla ja alkanut kulkemaan muutamalla tunnilla myös, sekös vasta on jotain!
Hieroja Suvi Matilainen kävi taasen viikolla huoltamassa hevosia ja suosittelen lämmöllä ihan jokaiselle, Kiitos Suvi!
On tärkeää pitää hevoset kunnossa ja muistaa, että myös siellä klinikallakin joutuu toisinaan vieraileen, on oltava ajantasalla eläinten kunnosta ja osata ennaltaehkäistä myöskin.
Satuloista on tullut "soppaa" ja muutama hyvä on löytynytkin hepoille. Pidän erityisen tärkeänä, että jokainen hevonen saa liikkua kunnon varusteissa, tulematta "turhaan" kipeäksi. Vitsailtiin tuossa, että pitääkös perustaa sellainen "pelastakaa hevosten selät ja ratsastajien takapuolet" rahasto :)) Voisin uskoa, että sillä olisi tilausta ihan maailmanlaajuisesti! Hyvät varusteet ovat usein kalliita, mutta tulevat halvemmaksi, kuin sairas/kipeä hevonen. Olemme siis testailleet oppilaiden avustuksella useita satuloita, sillä kyllä ratsastankin pitää tuntea olonsa satulassa mukavaksi. " Ne on teitä oppilaita varten, ei minua!"
Tasapainon ollessa vielä hutera, on kaikille osapuolille reilua, että on hyvä satula kaikin puolin, silloin ei hevostakaan niin häiritse, vaikka ihminen "keikkuisikin" vähän puolelta-toiselle :)

Olen saanut nauttia omista hevosistani ja positiivisesta latauksesta, paljon on ollut mielen päällä ja on yhä. Ilmajoki jäi nyt väliin, kotiasioiden siirryttyä kärkeen. Toivottavasti muulla opiskeluporukalla on loistava viikonloppu edessä!
Nyt aioin jäädä kuuntelemaan hevostani ja antaa sen kertoa mitä se ja minä tarvitaan. Tänä aamuna sain niin ihania kuvia, että ne täytyy jakaa teidän kanssa heti! Kiitos Jonna & Katri!
Harakanpoika <3  2007 (kuva, Jonna Koukkari)

Ihanaa viikonloppua kaikille!

"The horse will teach you
if you`ll Listen"

-Ray Hunt-


<3 Iso-Onni & pikku-Harri <3 (kuva Jonna Koukkari)
Golden Plates,Anna  & Turbo Plates, Lilli (kuva Katri)




Anna :)

maanantai 21. marraskuuta 2011

Minun hevonen.

Nuori tyttö pysähtyi tallin käytävällä viereeni ja jäi seuraamaan minua ja hevostani. "Se on kaunis" tyttö sanoi, "Onko se nuori?"  "Kaunis ja nuori, mutta vähän omanlaisensa" kerroin tytölle. "Onko se sitten ilkeä?" tyttö kysyi välittömästi minulta silmiin katsoen, vastausta odotellen. "Ei missään nimessä ilkeä, vain vähän hukassa ollut". "Siitä ei varmasti koskaa tule sitten kivaa/hyvää hevosta, minä en ainakaan haluaisi tuollaista!" Tyttö sanoi napakasti ja sanat olivat selvästikkin jonkun muun ja hän mahdollisesti toisti jotain kuulemaansa. Lopetin varustamisen ja tulin tytön vierelle samalla hevostani päästä silittäen, "Ei. Tästä hevosesta tulee niin hyvä, kuin minä haluan, se tarvitsee vain uuden mahdollisuuden ja sen minä toden totta olen sille velkaa. Ajattele, että mahdollisuuksia on miljoonia, mutta jos ajattelet noin heti, et pääse ikinä oppimaan ja ymmärtämään pintaa syvemmälle. Ja tiedätkö miksi se onnistuu..koska se on hevonen, vain hevonen. Ja vaikka sanon "vain" se ei tee siitä vähäpätöisempää, kuin minä tai sinä, vaan se antaa sille jo mahdollisuuden selvitä ja löytää paikkansa, jos minä tai sinä annetaan sille mahdollisuus kertoa kuka tai mikä se oikeastaan onkaan"
Tyttö jäi hiljaa viereeni seuraamaan vielä ja ajattelin olinkohan sanonut liian kärkkäällä äänenpainolla asiani. Kauhea määrä ajatuksia tulvi mieleeni ja saatoin vain kuvitella, kuinka moni ajattelee noin. Kuinka moni ei ole valmis antamaan mahdollisuutta?
Hevonen sietää paljon väärää ja tietämättömyyttä, enemmän kuin ihminen. Se antaa anteeksi ja päästä yhä uudestaan selkään, antaa harjata, vaikka joka kerta sattuisi. Juoksee lujempaa ja kestää kivun hiljaa, pää alhaalla seisoen. Syö, mitä sille annetaan ja sen verran, kuin kauhassa on. Joskus se kertoo, että se on  kipeä ja tietämättömyydestä voimme rankaista turhaan, syyttä. " Mitä se oikein temppuilee?" Temppuileeko se? Vai yrittääkö se kertoa jotain?

Laitoin hevoseni valmiiksi ja tyttöä ei enää näkynyt..Kun lähdin kävelemään kohti maneesia, tytön ääni takanani " Mihin sinä menet? Menetkö ratsastamaan?" Vastasin, "En tiedä vielä mitä teen, mutta eiköhän se selviä kohta, kun kuuntelen hevostani ja jos se haluaa laskea minut selkäänsä, saatan ratsastaakkin" Tyttö katsoi minua silmiin ja kysyi "Voinko tulla katsomaan, koska minäkin haluan oppia kouluttamaan ja käsittelemään hevosia, niin kuin sinä"

Aidan raosta katsoi pieni tyttö ja koin painetta tilanteesta, jossa olin suurena esimerkkinä.  Hetken päästä, kuitenkin tyttö huusi meille " Ihana, se on ihana, kuinka se on noin kiltti? Sen täytyy olla tosi viisas hevonen, kun siitä on tullut noin mahtava!" Adjektiivien runsaus, täynnä positiivisuutta ja näkökanta hevoseen oli muuttunut vain 30 minuutissa. Lopuksi kuulin tytön suusta vielä, että "olisipa minullakin tuollainen hevonen".
Siihen hetkeen oli helppo jäädä..Se on minun hevonen ja katsoin hevostani suurella kunnioituksella ja rakkaudella.."niin se on, se on hieno hevonen, varmasti yksi hienoimmista".

Mahdollisuuksia on juuri nin paljon, kuin annamme ja ei pitäisi ikinä ajatella huomisen olevan kuin tämän päivä, seuraavan viikon olevan, kuin viikkoja myöhemmin. Oppia ja oivallusta tapahtuu yleensä eniten silloin, kun emme huomaa tekevämme juuri mitään ja juuri kun luulit, ettei tästä ole tietä eteen se ilmestyykin sinulle, jos maltat antaa aikaa sen näkyä, tuntua, tulla.

Tuo pieni tyttö oli oiva esimerkki siitä, kuinka voimme itse vaikuttaa ja olla esimerkkinä. Luoda parempaa tulevaisuutta eläimille. Ajattele jos tuo tyttö jakaa edes yhdelle ystävälleen minun kertomani, mihin se voi viedä?
Huomaa hetket joissa voit vaikuttaa pienellä teolla, sanoilla. Milloin olet esimerkkinä toiselle ja milloin tarvitset johdatusta oikeaan itse.

Hevosen luokse kun menee ja hetken on sille läsnä, se johdattaa vasmasti oikeaan suuntaan sinut. Aikaa on annettava niin paljon kuin tarvitsee ja ei tule olla itselleen, ei myöskään hevoselleen turhan kova, ankara, malttamaton. Opeta ensin, pyydä sitten, käskeä ehdit myöhemmin.
Muista pyytäessäsi, että kaikki kiteytyy yhteen askeleeseen, jos se on tuntuu oikealle, laske paine pois ja anna itsellesi ja hevosellesi aikaa oivaltaa ja tuntea oikea tie. On tärkeää koota asiat paloista ja summata ne sitten yhteen, kun siltä tuntuu. Rajojaankin tulee kokeilla, hevonenkin kokeilee, anna sen olla vapauttavaa, äläkä tuomitse liikaa ajaen itseäsi kauemmaksi hevosesta. Voit näyttää suuntaa, mutta muista että ihan kuin sinunkin, hevosen tulee myös löytää tiensä itse.

Nousin tämän hevosen selkään eilen illalla ja maneesi oli hiljainen. Se kokeile ensin ja kysyi tietäkin, minä kerroin ja laskin ohjat yhteen käteen ja annoin hevosen kuljettaa minua. Hetki jossa me menimme yhdessä, ensimmäinen aito, hiljainen, luottamusta täynnä. Tämän tunteen saatoin tallentaa itselleni, koska annoin sille aikaa ja huomasin, olin läsnä hevoselleni ja se vastasi.
Pysähdyin, "Hieno hevonen" . Nyt olin päässyt lähelle ja päästänyt, en malttanut olla pysähtymättä kävellessäni talliin ja vielä silittäen hevostani kehujen kera. Hevonen oli yllättynyt tästä, mutta niin olin minäkin!


"There is just a good days and the better ones"

-Rick LeMay-

Maaliskuu 2011, hieno hevonen, hieno hetki.


Mukavia ja antoisia hevostelu hetkiä! :)


anna

maanantai 14. marraskuuta 2011

Teidän puolella.

Ihana ja antoisa viikonloppu takana.
Pääsin kuin pääsinkin Revonlahdelle Katjan luokse :) Ja onneksi lähdin vaikka voin kertoa ettei varmaan ikinä ole ollut niin vaivalloista pelkkä lähteminen. Meinasin perua ihan viime tingassa, koska selkä oli kipeä ja olin niin äärettömän väsynyt. Perille päästyä, totesin kuitenkin nopeasti itselleni, että onneksi tulin.
Jo heti ensimmäisenä iltana, oli ihana kokemus ratsastaa porukassa, ratsastaa yhdessä. Kukaan ei ollut ns. opettajan roolissa vaan kaikki olivat pikimmiten hevostensa kanssa harrastamassa.
Oli ihmeellistä kiivetä varovaisesti hevosen selkään, mielessä että sattuukohan minuun kohta..Kipu oli hävinnyt hevosen selässä ja mikään liike ei tuntunut kivuliaalta, päästin kivusta irti. Saatoin vain ihmetellä, kuinka totta kaikki ajatukseni irti päästämisestä oli, koin sen nyt todentotta itse. Annoin hevoseni parantaa minut ja se paransi.

Lauantai aamuna lähdimme Ouluun tutustumaan Reikin parantavaan maailmaan KuuKorento nimiseen paikkaan. Kurssi oli erittäin antoisa ja ihaninta oli vain olla. Suosittelen kaikille, joita yhtään kiinostaa itsensä henkinen kehitys ja hyvinvointi. Kiitokset vetäjälle.

Nautimme toistemme ajatuksista ja seurasta. Illalla otimme hevoset ajan kanssa ja aikaa tosiaan vierähtikin kolmatta tuntia, aika meni niin nopeasti että se tuntui kadonneen jonnekkin..
Katja avasi taas opin aarteita ja neuvoi kädestä pitäen, minäkin tarvitsin sitä enemmän kuin koskaan.
Hevonen parantui hetki hetkeltä ja saatoin tuntea illan päätteeksi, kuinka tarpeeseen kaikki oli tullut, minulle, hevoselleni.
Ilta muuttui yöksi ja istuimme pitkään yhdessä ja Katja avasi syvemmälle teitä hevosen luokse. Saunan jälkeen kello taisi olla lähempänä kahta yöllä, kun sammutin valon.

Sunnuntai aamu oli kirkkaampi ja menimme maneesille hevostemme kanssa. Katja kävi hevosia läpi ja neuvoi minulle miten jatkan itse, kuinka hoidan hevoseni omilla käsilläni kuntoon jatkossa. Ratsastin hevostani ja pian  kyyneleet tipahtivat poskilleni, pysähdyin ja huokasin.. Enkä tiedä voinko sanoa ettei ole koskaan tuntunut niin hyvälle, olla hevosen selässä, tuntea oma ja hevosen tasapaino. Mutta tämä oli ehdottomasti yksi niistä hienoista hetkistä ja kertoja joita on vaikea sanoin kuvailla <3

Minun pitää uskaltaa edelleen enemmän olla minä.
Luottaa ja malttaa kuunnella omia vaistojani.
Antaa hetki aikaa tiedolle tulla.

"Olen teidän puolella"  nämä sanat jää soimaan ajatuksiini ja tekemiisini, vielä pitkäksi aikaan, kiitos Katja ajastasi ja ajatuksien jakamisesta.


Anna

perjantai 11. marraskuuta 2011

Kipu.

Kipu, henkinen ja fyysinen. Olen kokenut molempia ja koen. Kuulen kuinka ihmiset kokevat omassa elämässään, erilaisten asioiden siivittämänä. Kipu voi olla raskas taakka kantaa ihmisen, niin eläimenkin. Minun kipuni ei ole niin tärkeä, ajatteletko sinä koskaa niin, minä ainakin. Voinko kertoa valittamatta, että minuun sattuu tai kipuni on henkisen väsymyksen aikaansaannnos? Kuka ehtisi kuunnella, kun kerron ja pitääkö hän kertomaani aitona, minuna.
Tuenko minä käytökselläni tai ajatuksillani omaa tai muiden kipua vahvistaen?
Aloitanko aamuni, kertomalla itselleni, että olen kipeämpi kuin eilen, vain toteanko kivun olevan menossa jo minusta pois? Pidänkö minä kivusta kiinni?

Huomaan itsessäni, että toisinaan takerrun "olemattomaan" henkiseenkipuun ja on vaikea päästää siitä tunteesta irti. Toissapäivänä kipu kuitenkin pysäytti minut fyysisesti ja vihlaisu tuntui aidommalta, kuin koskaan. Polvet putosivat alta, mutta en päästänyt satulasta irti, vaan nostin sen kivusta huolimatta ja toiseen käteen nappasin vielä muutamat suitset. Miksi en pysähtynyt? Ajattelinko, että jos jatkan sitä mitä olin tekemässä, inhottava tunne menee ohi, olen niinkuin en huomaisikaan..
Vai olenko jo oppinut sietämään liikaa, oliko se varoitus vai herätys?
Kipu voi varoittaa tulevasta tai sitten se voi herättää meidät ajattelemaan.
Henkinen kipu pitäisi aina tunnistaa ajoissa ja käsitellä se yhtä vähättelemättä, kuin fyysinenkin.
Miksi kivun pitää usein olla fyysinen ennenkuin voimme antaa itsellemme aikaa parantua ja vahvistua?



Olen käynyt matkaani ja kokenut henkisen minäni olleen vahva ja välillä hyvin väsynyt ja voimaton.
Kuitenkin olen nähnyt ne molemmat ja tiedän miltä minusta tuntuu, jos olen väsynyt ja kun olen elämäni voimissa.


Lähelläni on tapahtunut paljon kipeitä asioita ja olen huomannut ottavani niitä harteilleni taas..ehkä enemmän kuin jaksan kantaa. Päästän irti toisesta ja otan tilalle uuden.
Ihminen voi tuntea myös tarvetta pitää kivusta kiinni ja monesti annan itse siihen vielä "kainalosauvat". Eräs ihminen totesi sanoneen ystävälleen hänen kertoessaan masennuksestaan, että "Miksi sinä et päästä pahasta olosta irti? Miksi haluat pitää kiinni siitä, minä en aio tukea sinun pahaa oloasi". Olen miettinyt tuon sanomaa monesti ja todennut sen auttavan, vaikka se voi olla aluksi vaikeasti avautuva.

Pelkkä ajatus siitä, että voisi päästä irti pahasta olosta ja kivusta auttaa minua.


Otan kivun vakavasti, mutta en haudo sitä itsessäni. Selvitän syyt ja kerron miltä minusta tuntuu.
Jos kuulija ei osaa suhtauta kertomaani, en väritä mielikuvituksellani tarinaa, vaan jatkan eteenpäin.
Tärkeintä on, että olen sanonut itselleni ääneen.

Eilen olin vihoissani kivulleni ja etten voisikaan lähteä reenaamaan hevoseni kanssa. Tätä viikonloppua oli suunniteltu monta kuukautta ja jouduin laittamaan viestiä Katjalle, että en ole kunnossa, tuskin ratsastan.
Tänä aamuna heräsin ja totesin, että selkä ei ole niin kipeä, ettenkö voisi lähteä nauttimaan omasta ajastani. Pakata mukaan oman maanpäällisen henkiolentoni, hevoseni.
Voimaantua taas ihmisistä ja eläimistä ympärilläni.
Kivusta voi syntyä jotain ihanaakin ja positiivista.


Antaa hevoseni hoitaa minua.

Tunnen kivun, mutta en anna sen hallita tunteitani.
Hyväksyn, en aliarvio.
Kuuntelen.
Toivun.


Kipeässä tekstissäkin, oli toivo ja olenkin vahva sen jakaessani. Olen kasvanut kivustani.

Ihanaa ja antoisaa viikonloppu kaikille.

Anna

perjantai 4. marraskuuta 2011

Antaumusta ja vaivannäköä.

Syksy jatkuu vain, ihanan lämpimiä öitä ja päiviä meille antaen. Pimeys on iltaisin käsinkosketeltavissa, yhtenä iltana luulin kadottaneeni auton ja vinkan, niin pimeää oli :)
Tunnit Isolan tiloissa on startanneet kevyin mielin ja ihanaa tehdä töitä itselleen ja omilla hevosilla. Hevoset ovat tarjonneet elämyksiä ja oppia, jokaisella selkään istuneelle. Ihanaa on ollut myös, että ihmiset ovat vaivautuneet omien hevostensa kanssa mukaan, mistä lähtikin ajatus päässäni...

"Kulttuuri eroja" Olen miettinyt, että kuinkakohan ravipuolenväki jaksaa monta kertaa viikossakin, pakata hevosen vermeineen autoon ja suunnata kohti hiittipolkuja tai raviratoja? Meilläkin oma isäntä lähtee kolme kertaa viikossa, kuin kutsumuksen saaneena pihasta, kärryt vinkkaan sidottuna.
Antaumusta ja vaivannäköä, mutta tulee aina hymyssäsuin kotia ja kertoo että kyllähän taas kannatti!

Nyt kun tallissamme on ravihevosen alku Vihtori, olen saanut seurata raviharrastamista erittäin läheltä uudestaan ja osallistunut pyydettäessä hiittireissuihin ja ravimatkoihin. Ravimaailman väki ei pidä itsestään selvyytenä, sitä että hevonen pärjää ja kehittyy ilman kovaa työtä..ja se joka luule, että voi mennä starttiin ajamattomalla hevosella, huomaa erehtyneensä pian. Toki luonnonlahjakkuuksiakin löytyy, joita me sitten ihmetellään, että miten ihmeessä tuokin menee, vaikkei sillä mitään ole tehty?! Tehty mitään? On se kuitenkin aisojen välissä ollut ainakin muutaman kerran viikossa, muttei seitsemänä päivänä viikossa. Pidetään täsmällistä päiväkirjaa ja klinikoilla käydään useasti, ihan vain tsekkauksessa, että hevonen on ok ja eläinlääkäri antaa luvan startata. Hierotetaan ja pliistrataan, viimeiset käynnit talliin voivat olla keskiyön aikaan ja silloin mitataan vielä lämpö.
Ihanan neuroottista ja tarkoitan sillä hyvää. Hevonen joutuu äärisuorituksiin starteissa, sen tulee olla kunnossa!

Ruokinta on myös oma lajinsa ravihevosille, olen soittanut ties kuinka monta puhelua ystävälleni ja ravihevosemme toiselle omistajalle, "Kannattaako antaa sitä, kun se saa jo tätä ja jos annan tämän verran, riittääkö se pelkästään, vai ostetaanko lisäksi sitä toista vielä?  Luotan mielelläni ihmiseen, jota arvostan ja tiedän hänelle raviharrastuksen olevan elämän yksi tärkeimmistä kulmakivistä. Minä kun olen sitä sorttia, että nakkaan kouransilmällä vähän kauraa ja perään toisen ohrasäkistä, joskus jos innostun saatan muutaman napikan heittää joukkoon..ihan maun vuoksi :)

Varusteet, joillakin saattaa olla vielä vanhanmallin kärryt ja valjaat, mutta ne on jo harvinaisempi näky. Pikalukkoa ja neonpreniä, aikaa otetaan hienoilla uusilla timereilla , joista näkee myös huippunopeudet ja lenkkien pituudet..hmm.olisikohan sellainen "taimeri" myös ratsuväelle, josta näkisi montako taivusta pitää vielä tehdä ja mikä on spinin huippunopeus :)
Huomaan heitteleväni miehelleni, että "silloin, kun minulla oli ravihevonen", ja sitten mieheni palauttaa minut maan pinnalle, että "Ai!, se suomenhevonen, joka vei sinua kiitolaukkaa raviradalla, melkonen ravuri tosiaan!"
Ystäviä ja elämän kulmakiviä <3
Ajat ovat muuttuneet, totta tosiaan, kuitenkin yksi on pysynyt suht vakiona.
Samalla lailla kuin minäkin "reenasin" omaa laukkuriani miltein 10 vuotta sitten, kirjaa pitäen ja jalkoja letkuttaen, naama kurassa. Ravinkansa suhtautuu samalla kurinalaisuudella ravihevosen reenaukseen/koulutukseen tänä päivänä.

Tieto on lisääntynyt hevosen hyvinvoinnin puolesta ja toisinaan joku uskaltautuu antaa minun pyöritellä narua ravihevosensa "jumppaamiseksi". Minua huvittaa, mutta tiedän, että on maneerit on lujassa ja mietin miten luonnollinenhevosmiestaito saataisiin "rantautettua" kaikkien hevosenomistajien tietoisuuteen.
Enkä voi kieltää, kuinka hienolta tuntuu ravipaikalla taluttaa hevosta, joka tietää minun tilani ja teenkin tietoisesti niin ,että kierrän vielä toisenkin kierroksen katosten ympäri ;)
Jos kuuntelet oikein tarkkaan, voit kuulla kuinka ravimies toteaa, ronskisti ystäväänsä taputtaen,
"HIENO HEVONEN!



Loistava hetki, ennen starttia <3


Muistetaan, että hevonen on vain hevonen päivän päätteeksi, oli laji mikä tahansa.
Ja otetaan vastuu vain omasta, autetaan pyydettäessä ja uskotaan että jokainen voi oppia virheistään ja annetaan uusi mahdollisuus..myös itsellemme.
Jokaisessa virheessä, on kasvunpaikka.



Anna